maanantai 19. elokuuta 2013

Elokuvalopetus vai luu käteen?

Terve taas, tässä pikaisesti viimeisimmät kuulumiseni työnhaun rintamalta.

Haastetta on enää alle kaksi viikkoa jäljellä, ja työpaikasta ei vielä ole tietoakaan. Aika käy kieltämättä melko vähiin, enkä olisi halunnut jättää loppuratkaisua näin viime tippaan. Toivoa on kuitenkin vielä jäljellä, enkä todellakaan aio luovuttaa.

Ehkäpä tämän haasteen viimeisenä oljenkortena löysin todella mielenkiintoisen ilmoituksen, ja mikä parasta, palkka asettuu kokemuksen mukaan haarukkaan 2900-3100 euroa. Kuulostaa siis melkinpä liian täydelliseltä.

Tulevien puolentoista viikon aikana mennään siis vielä all-out ja haetaan elokuvamaista lopetusta. Tämä olisi kyllä koko viimeisten kuukausien aikana läpikäymistäni ilmoituksista juuri Se paikka. Työtehtävät kuulostavat mielenkiintoisilta, riittävän haastavilta ja osuvat vielä hyvin yksiin omien vahvuuksieni kanssa.

Mitä jos en onnistu?
Niin, tämä on oikeastaan asia, jota en pahemmin ole edes ajatellut. Mikäli kuitenkin jään tavoitteesta jälkeen, aion ottaa kokemuksesta kaiken irti ja jatkaa samalla linjalla.

Kolmen tonnin arvoinen duuni on joka tapauksessa tähtäimessä, eikä mikään tule muuttamaan sitä. Jos alkuperäinen aikataulu osoittautuu liian tiukaksi, asetan vain uuden takarajan ja jatkan metsästystä. Luonnollisesti yritän kaikin keinoin saada työpaikan varmistettua kuun vaihteeseen mennessä, koska se oli alkuperäinen tavoitteeni. Epäonnistuminen ei ole koskaan mukavaa, mutta nekin on opittava kohtaamaan.

Mikäli onni ei siis suosi minua, käyn varmaankin edeltävät kuukaudet vaihe vaiheelta lävitse ja mietin mikä meni pieleen. Virheet eivät ole turhia, jos niistä oppii jotain!

Vielä ei ole kuitenkaan tarvitse ruveta analysoimaan menneitä, vaan keskittyä puhtaasti tuleviin päiviin ja kovaa vauhtia lähenevään maaliviivaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti